keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Nyt niitä kunnon kuulumisia.

Elikkä.. En oo käyny nyt vähään aikaan kunnolla kirjottelemassa, oottekin varmaan jo hieman ihmetelleet että miksi? No ku mua hävettää. Superdieetti tyssäs siihen kun lähdettiin sinne lomamatkalle. Lomakiloja ei onneksi joka tapauksessa tullut yhtään vaikka söin miten sattuu, luulen että johtui siitä kun käveltiin koko ajan ja joka päivä. Plus oli ihan sika kuuma ja hiki lens !

Kotia ku tulin ni en saanu sitä oikiaa rytmiä enää päälle. Totesin et dieetti saa jäädä, täytyy opetella syömään oikealla tavalla, sillä tavalla miten loppuelämäkin täytyisi syödä. Eli ruokailut on menny päin honkia, oon siis syöny terveellistä kotiruokaa.. mutta ne annoskoot.. Ajattelin maanantaina nyt sitten aloittaa kunnolla taas ajattelemaan syömisiäni, pieniä valintojahan ne on mut siitä se taas lähtee. 

Paino junnaa 90kg:ssä eikä siitä ole liikkunut suuntaan tai toiseen. Ajattelin aloittaa liikkumaan uusimman Fit lehden liikuntasuunnitelman mukaan, jos innoistuisin taas liikunnasta samalla tavalla kuin ennen. Miehen tätikin lupasi tehdä minulle yksilöllisen saliohjelman! Sitä pääsen sitten ensiviikolla noudattelemaan. 

Kyl tää tästä, laihdutus ei tapahdu hetkessä,saatikka elämäntapa muutos. Päivä kerrallaan!

perjantai 21. syyskuuta 2012

Kuulumisia !

Palauduin alkuviikosta kotia, olinki unohtanut tänne  kertoa että oltiin viimeviikko lämpimämmässä maassa! Sori ! Siitä johtui pitkä postaustauko. Huomenna tulee parempaa postausta kuulumisista! :)

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Eka kerta salilla

Tänään pääsin ekaa kertaa salille. Huippu fiiliksin menin sinne, olin napannu mukaan treeniohjelman kunnes huomasin paikan päällä etten tajua puoliakaan liikkeistä. Mut en heittäny pyyhettä kehään, sovelsin liikkeitä. :D  Tein niinku ymmärsin ne ;D

Alkuun crossailin 5min ja sit aloitin tekee. Lopuksi sitten kuntopyöräilin 5minuuttia ja venyttelin. Aikaa treenissä meni 57min ja kaloreita palo 526. Ihan hyvin kai?Vai miten paljo salilla kuuluis kulua kaloreita?

Oli kyllä rankka treeni vaikka sovelsinkin, kintut huutaa jo nyt hoosiannaa. Lauantaina ehkä sit uudestaan jos saan työvuoron vaihdettua! Onkohan siellä meidän hotellissa salia? Vois ottaa salivehkeet mukaa ja käyä siel reenailee... 

maanantai 3. syyskuuta 2012

painon pudotusta

Vaikkakin toka viikko meni miten meni niin paino oli tänä aamuna 90kg elikkä -600g. Oon kyllä tuohon aika tyytyväinen koska en kerennyt kaikkia kotitreenä tekemään. Ja tosiaan tuli syötyä muutama herkku. Ehkäpä ensiviikolla painan sen 89kg, tuon rajan läpi pääseminen tuntuu olevan niin vaikeaa!

Ilahdun kyllä aina kun puntari näyttää alempaa lukemaa. Se ei ole onnistunut minulla millään muulla laihdutuskerralla.
Tämä viikko pittää vettää täysiä, koska sitten tulee mulle viikon tauko tästä dietistä ku lähetään isännän kans kaksitaan bulgaariaan, mutta en aio heittää hukkaa työtäni. Ajattelin syödä siellä niin terveellisesti kuin pystyn, eli salaattilinja jatkuu. Ei ilmesty mun lautaselle ranskanpottuja yms.

Eilen kävinkin tulostamassa jo tämän viikon ruokasuunnitelman ja liikuntasuunnitelman. Yritän tällä viikolla päästä salille josko sinne sais nyt ostettua sen avaimen.. Täällä ei oo mittään normisaleja vaan kunnan kaks vanhaa salia.

Miten teillä meni tämän viikon punnitus, tuliko tuloksia? =)

lauantai 1. syyskuuta 2012

lauantai päivän mietintöjä.

En usko että tällä viikolla putoaa paino, osaltaan siksi kun olne ratkennut herkuttelemaan muutaman kerran, tosin ei ne mitään suuria määriä ollut.
Toisaalta oon itsestäni ylpeä ja ehkä painon pudotus näkyy menkkojen jälkeen. Itsellä menee aina menkkojen aikaan puntari yhdelle +kilolle. Jutta oli kirjoittanut fitfarmin foorumilla että hänelläkin nousee paino menkkojen aikana kun kroppa kerää silloin nestettä. 
No mut ainakaan loppu dieettiä ei menkat vaivaa :) 

Tänään käytiin tytön kans aamulenkillä. Lenkki kesti 39min ja sinä aikana sain kulutettua 350kcal. Kunhan neiti käy päiväunille niin teen kotitreenin ja siihen päälle aion vielä vetästä käsitreenin, tuli kauhee himo kun huomasin että monnakin oli tehnyt semmosen. Yllätys yllätys insipiroidun hänen liikuntapostauksesta. :D