maanantai 30. heinäkuuta 2012

Ihan pyllystä !





Kävin eilen kaupassa ostaa sitä patteria justii ennen ku kaupat menee kiinni ja kotona huomaan että liian iso patteri tuli hommattu ! Eli ei sitä painoa tänäänkään ! Hitto että ärsyttää.


Eilinen päivä meni päin pyllyä kokonaisvaltaisesti, en liikkunut yhtään.Siihen sentään jonkunlainen syy on vaikka mun mielestä yleisesti ottaen syyt on vain tekosyitä ettei tarvitsisi tehdä jotain. Mut jokatapauksessa täällä oli eilen kauhea ukkosmyräkkä ja meillä oli sähköt poikki joten en pystynyt kattomaan netistä jumppaohjeita tai tekemään Wiillä vaikka nyrkkeilytreeniä. Eli tuli kolme päivään putkeen lepopäiviä :/


Syömiset oli eilen kans pyllystä, tuli syötyä nimittäin päivän aikana vain yksi hiillosmakkara, 2 vaniljarinkeliä, energiajuoma ja iltapalaksi sentään pyöräytin  maitorahkapirtelön kun vähän aikaa uskalsin sähkölaitetta käyttää.
Kovasti teki sit eilen kaikkea makiaa mieli,mutta en ottanut mitään vaikka pakastimesta sitä löytyisikin. Menin ennemmin nukkumaan ja mietin että huomenna on parempi päivä, lupasinkin jo itselleni että tänään käyn pyörälenkillä töiden jälkeen ja huomenna tanssin ja teen lihaskuntoa ennen töitä! Nyt ei muuta kuin suunnitelmia toteuttamaan.


Onko muilla ollut huonoja päiviä?


ps. Ihan sikana ottaa pattiin kun ei pääse vaa'alle näkemään että onko tästä nyt niin sanotusti jotain hyötyä...? :D

sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Eka viikko ohi!

we<3it


Äkkiä meni ensimmäinen viikko ohi! Aamulla ensimmäiseksi juoksin puntarille, mutta harmikseni sain huomata että siitä on patterit loppu ! :/ Voi että kuinka ärsyttää!!! Pitää käyä tänään kaupassa ostamassa pattereita ja huomenna sitten ottaa aamupaino, toivottavasti paino näyttää laskusuuntaan. Olen ruokaillut tunnollisesti!


Joka päivä tällä viikolla ruoka on näyttänyt suunnilleen tältä:
aamiainen: täysjyvämuroja/maitorahkapirtelö
välipala: Alpen patukka/ei mitään
lounas: Salaattia + pihvi/kanaa
päivällinen: Pastaa/perunaa + jotain kastiketta + raejuustoa/salaattia
iltapala: täysjyvämuroja/2 ruisleipää keittokinkulla


Toki olen annoskokoja pienentäny, paitsi salaatin osaa lisännyt entiseen! :) Miltä tämmöinen ruokailu kuullostaa? Jos tällä tavalla paino putoaa niin jatkan tätä ruokailutapaa sinne superdiettiin asti.


Viikon liikkumiset onkin sitten näyttäny tältä:


Ma: Nyrkkeilytreeni wiillä 30min
Ti: Tehokas tanssimista 20min
Ke:-
To: Pyörälenkki 14km 35min
Pe: Pyörälenkki 6km, vatsalihastreeni jumppapallolla
La: -
Su: -


Meni vähän toi viikonloppu plörinöiksi kun oli lauantaina iltavuoro ja sunnuntain aamuvuoro! No mutta ainakin töissä tulee käveltyä tosi paljon ja reippaasti, oli hiki päässä koko ajan ! Eli kai silläkin on jotain vaikutusta !? :D


Mun mielestä viikko on menny ihan jees, siihen nähden kun ennen en liikkunut yhtään töiden lisäksi kun nyt kertyi jo  4 liikuntakertaa, tosin lihaskuntoa pitää tehdä enemmän, erityisesti vatsoja ja selkää, olisi suuri etu työelämässä niistä ! 

perjantai 27. heinäkuuta 2012

Lähtömitat ja kuvat

Tätähän te ootte kaikki oottaneet,lähtötilanne kuvia. Vartalon mallistani en osaa sano mitään, tällä hetkellä olen sekoitettuna omenaa ja päärynää ilmeisesti? Lihava se kuitenkin on.. En oo itte halunnu edes kohdata tätä tilannetta, jotenkin näen itseni hoikkana pääni sisällä. Täytyy myöntää etten ole koskaan nähnyt vartaloani tällä tavalla, kovin usein ei minusta koko vartalo kuvaa päästä nappaamaan.





Paino: 98,6
Oikea reisi paksuin kohta: 71,5cm
Vasen reisi paksuin kohta: 71,5cm
Lantio: 117cm
Vyötärö: 94cm
Vatsan paksuin kohta ( napa): 114cm
Oikean pohkeen paksuin kohta: 43cm
Vasemman pohkeen paksuin kohta: 43cm
Oikea alli: 37cm
Vasen alli: 37cm


Tulevaisuudessa mittoja tuutte näkemään kerran kuussa ja kuvia 10kg välein, miltä kuullostaa?


Nyt voisin kuunnella niitä tsemppejä että tästä ei ole kuin tie hoikempaan suuntaan..

Hyppimällä hoikaksi





Kävin tänään neitin kans Halpa-Hallissa ja nyt kun yritän uudistaa tätä elämäntapaa niin suuntasin suoraan urheilu osastolle kattomaan josko löytys uusia kotitreeni välineitä! Sieltähän löyty Karhun hyppynaru hintaan 4,90e, ei ollenkaan pahan hintanen! Heti kun kottiin pääsin niin rupesin etsimään hyppynaru treenejä ja tietoa kuinka paljon kuluttaa kaloreita, yllätyin ihan kun luin että jopa 700-1000kcal tunnissa.


Suunnitelmissa olisin nyt että 12min tekisin seuraavia liikkeittä, eli minuutti per liike ja kaks kierrosta. 


1. Paikallaanjuoksu
- Hyppele hölkäten paikallasi aivan kuin olisit leppoisalla juoksulenkillä.


2. Slalom
-Hypi sivulta toiselle, pidä jalat yhdessä ja hypi mahdollisimman pitkälle sivuile.


3. Hiihtohypyt
-Vaihda hypyn aikana vuorotellen toinen jalka eteen ja toinen jalka taakse.


4. Yhdellä jalalla hyppiminen
-Hypi yhdellä jalalla pari kertaa ja vaihda sitten toiselle jalalle. Voit myös hyppiä pidempiä sarjoja yhdellä jalalla ennen jalan vaihtoa.

5. Korkeat polvennostohypyt
-Hypi juosten paikallasi ja nosta polvia niin korkealle kuin pystyt


6. Naru ristiin.
-Vie käsivarret ristiin ala-asennossa joka toisella hypyllä


Ohjelma kopiuoitu kuntoPlussan sivuilta.


Tuon treenin jälkeen voisi tehdä vielä tehokkaan vatsalihas treenin jumppapallon kanssa.
Ihan passelli pikatreeni sanoisinko, eikä vie kuin 30min. Sopii vuorotyöläiselle kyllä hyvin!


Sisältyykö muilla hyppynarutreenit ohjelmaan? :)


Aamiainen

Oon tosi huono syömään aamupalaa, joskus en syö ollenkaan sit taas joskus menee muutama ruisleipä pala. Puuro ihminen en oo ollenkaan joten ei kiitos sitä aamupalaksi, onneksi bongasin Too Big to be me - blogista aamupala vinkin, pirtelö ! 


Päätin sitten aamulla kokeilla, tosin minun pirtelöä höystin hieman rasvattomalla jogurtilla kun tuo rahkanmaku ei oo mitään herkkua. Mutta ehkäpä mä joskus luovun tuosta jogurtista, tosin en laittanu sitä kuin pienen lorauksen! ;)





En kyllä sanois että mitään suurinta herkkua olis, mut saattoi johtua noista mustikoista kun en niistä niin välitä, vaan ku pittää saaha pakkanen tyhjäks niistä! :)

Nyt vaatteiden vaihtoon ja neitin kans polkemaan pyörällä mummollaan eli taas se 14km lenkki, hirviä pyöräilyhimo iski! :)

Mitä sinä syöt aamupalaksi? Mitä suosittelisit? :)



torstai 26. heinäkuuta 2012

Perhe pyöräilemässä



Isäntä soitteli matkalla töistään että mitä mukavaa tehtäisiin tänään, yleensä se on tarkoittanut sitä että hän käy karkkikaupan kautta ja kotona katotaan jotain leffaa neitin mentyä nukkumaan, mutta ei nyt. Sieluni silmin näen jo itseni alttarilla, hoikkana ja kauniina. Joten heitin ilmaan idean että käytäisiin pyöräilemässä, kyllä.. me pullea pariskunta. Mieshän ei tunne sanaa liikunta, joka paikkaan autolla pitäisi mennä joten yllätyin suuresti kun hän innoistui ideasta. 

Kotiin tullessa miehellä ei ollutkaan mukana karkkia vaan polkupyörät jotka oli jääny anoppilaan kun edellisellä pyörälenkillä ei jaksanu polkia takas kotiin.. Toisin oli nyt, poljettiin kauppaan ostamaan ruisleipää ja puolukkapäiviin helpotusta eli tampponeja ja sitten polkaistiin takaisin. Matkaa kertyi 14km ja aikaa polkemiseen meni 35min, ei paha minun mielestä. Varsinkin kun kyydissäni oli 10kg painava neiti :)

Lenkistä tuli hyvä fiilis, seuraavalla kerralla voitaisinkiin polkaista mummollaan ;)

Tänään olen onnistunut yhdessä tavoitteessani, ei herkkuja! Tänään olisi ollut tarjolla ystävien luona jäätelöä,tuoretta pullaa ja keksiä. Minä sanoin ei kiitos, join vain kupin kahvia. Kieltäytyminen olikin helpompaa kuin luulin, ei edes haitannut että toiset söi. Tästä on hyvä jatkaa ! 

Onko kukaan muu innostunut pyöräilemisestä? Sais vaan kyllä olla enempi noita pyöräily kelejä..

tiistai 24. heinäkuuta 2012

Starttaus





Voisin kertoo hieman taustaa minusta ja kertoa vähän liikuntamahdollisuuksia.
Elikkä minä oon äiti taaperolle ja käyn kolmivuorotöissä. Muita samassa tilanteessa? 


Meidän paikkakunnalla ei ole kuin yksi sali ja keskiviikkoisin ja lauantaisin on vuorot jolloin voi mennä, tosin se alkaa vasta syksymmällä. Harvoin olen päässyt salille töideni takia joten liikkumisen pitää tapahtua perheen kanssa.  Uimahalli aukeaa viereisellä paikkakunnalla ensikuussa, siellä ajattelin käydä vähintään kaksi kertaa viikossa vyöjuoksemassa. 

Ostin äskeittän Wii Fit pelikonsolin, sillä olen nyt muutamana päivänä nyrkkeillyt,hölkännyt ja tanssinut. Pelin ominaisuuksiin myös kuuluu kalorien laskeminen, eli näen treenin lopuksi kuinka monta kaloria on palanut. Huippua ! 


Ajattelin ottaa nyt tämmöisen pehmeän laskun uuteen elämäntapaan ettei innostus lopahda, eli toisin sanottuna: 


- liikuntaa joka päivä vähintään tunti
ei herkkuja ollenkaan, mun mielestä totaalikieltäytyminen on helpompaa kuin syödä hieman herkkuja. 
- Ateriakoot pienemmiksi ja enemmän vihreää lautaselle


Miltäs alustavat liikuntasuunnitelmat kuullostavat? Kunhan tämä arki tasoittuu niin voisin lisätä liikunnan määrää ja rankkuutta.


Ruoka ja liikuntasuunnitelmat muuttuvat sitten kunhan Fitfarmin superdieetti alkaa, jos saisin siihen mennessä pudotettua muutaman kilon tällä tavalla..


maanantai 23. heinäkuuta 2012

Nyt se alkaa

Nyt loppuu läskeily, on aika päästä huippu kuntoon ja alkaa kääntää useita päitä. Ensikesänä alttarille pitäisi astella ja kauniilta pitäisi näyttää.
Aamulla vaaka näytti jälleen aivan liikaa. Maanantaihan on hyvä päivä aloittaa elämäntapa muutokset, eiks je? ;)


Lähtötilanteena todella huono kunto,tuli todettua eilen kun wii pelikonsolin tanssipeliä tanssin, yhden tanssin jaksoin vetää. Se varmaan selittääkin sen miks tulee niin kauhia hiki baarissa. Painoindeksi hipoo taivaita, vaikkakin pitkä likka oon, korkeutta on siunaantunut 174cm. Painoindeksi yli 30 ylipainoseksihan se mua haukkuu.




Kesän 2012 bikinikunnossa ei ole paljoa kehumista, kuvasta näkeekin että maha ja reidet on mun pahimmat viholliset. Tästä ei ole kuin suunta ylöspäin.


Syksyn mittaan olisi tarkoitus aloittaa fitfarmin superdietti ja aloittaa vyöjuoksussa käynti. Tervetuloa seuraamaan rojektiani!