torstai 30. elokuuta 2012

Back on track

we<3it


Tänään ei vituta, tänään ei vaivaa mikään. Tein päätöksen. Haluan tältä viikolta hyvän punnitus tuloksen, haluan että paino näyttää maanantaina vähintään 89kg. Vaikkakin alkuviikko on mennyt perseelleen, teen kaikkeni että loppuviikko menee hyvin. 

Ajattelin tehdä myös määrättyjen liikuntojen päälle extraliikuntaa mm. Tanssimista wiin kanssa ja pyöräilyä. Haluan tän jumivaiheen yli, enkä halua nähdä muutaman huonon päivän vaikutuksia puntarissa!

Tänään kotitreenasin, sain kulutettua 141kcal 20minuutissa. (: Käyn vielä tämän postauksen jälkeen tanssimaan disco biisejä ja isännän tultua kotiin lähetään koko perheen kera pyöräilemään.

Ehkäpä alamäet kuuluvat tähän diettiin ja laihduttamiseen ja niistäkin oppii. Pitää opetella nousemaan sieltä suosta ja kokeilla aina vaan uudestaan ja uudestaan. Ei sitä pyöräilemäänkään opittu ekalla kerralla.

Onko teillä tavoitetteita tälle viikolle?

keskiviikko 29. elokuuta 2012

Ala ja ylämäkiä

Mua on vituttanu koko päivän ihan kaikki asiat, mihinkään en oo tyytyväinen. Mulla on kaks vapaata nyt ja haluisin tehdä jotain erityistä enkä vaan kotitöitä. Kotona ollessa sitä unohtaa taas syödä. Sama rata jatkuu mikä ennenkin on ollu. Onneks ylihuomenna on taas töitä. Ruokailurytmiä on helpompi pitää yllä ja liikunnatkin on helpompi tehä. Sanomattakin selvää että jäi lihaskunto treeni tekemättä,sekös vituttaakin.

Menkkahirviöhormoonit pauhaa eikä mul oo mitään itsehillintää, kiihdyn nollasta sataan. Mies tuli kotiin, tapeltiin. Join kinuskikastiketta suoraan purkista ja söin kolme meetwursti voileipää. Nyt vituttaa ja ankarasti. Kaikki on paljon helpompaa sillon ku ei oo menkkoja ja on töissä.

Mut kävin mä sentään aamulla siellä lenkillä ja söin oikeaoppisesti aamupalan ja välipalan, siihen se sit jäikin. 

Uusien elämäntapojen myötä on välit kiristynyt isännän kanssa, hän ei halua laihduttaa vaikka mahakas onkin. Häntä ei kiinnosta terveellinen ruoka, saatikka liikunta. Hän ei tue mua tässä jutussa. Ei ymmärrä tarvettani laihtua.

Tää on vaan niin helvetin rankkaa yksin ilman tukea, ei oo ketään kannustamassa vieressä ja toitottamassa että kyllä sä pystyt tähän! Nyt et ota leipää ku teet dietin mukasen ruuan! Nyt pysy järjissäs!

On vaikea pysyä ruodussaan ku järki pettää ja vituttaa. Kuka sinua tukee? Minkä voimalla sä pysyt laihdutus moodissa?

Onhan se päivä vielä huomennakin..

Ruodussa!

Tänään on palattu ruotuun takaisin. Edelleenkään ei harmita eiliset herkuttelut, mutta jotain olen ilmeisesti oppinut. Ennen mässyily olisi jatkunut monta päivää ja älyttömiin määriin. Ehkäpä olen muuttumassa parempaan suuntaan :)

Aamulenkkiä en pystyny tekemään kun isäntä lähti niin aikaisin töihin ettei ollu neitin unta ketään katsomassa. Mentiin sitten aamupalan jälkeen tunnin mittaselle lenkille, kaloreita sain kulutettua 533 joten ehkäpä eiliset herkuttelut eivät näkyisi puntarissa? Illalla olisi tarkoitus tehdä kotitreeni!

Mites teillä on tämän viikon treenit alkanu? =)

tiistai 28. elokuuta 2012

repsahdusta..

Repsahdin tänään. Söin kaksi pullaa ja yhden piparin. Yllätykseksini mulla ei ollu mitään kynnystä ottaa niitä ja syödä. Ei tullut edes huono omatunto. Ihmettelin paljon asiaa koska nykyään kiellän heti itseltäni moiset herkut ajattelematta asiaa. Eikä ees tee mieli, nyt teki aivan kauheasti mieli vaikka olin syönyt ruuat ajallaan ja ohjeiden mukaan.

Seuraavaksi ajattelin syödä pienen kulhollisen jäätelöä ja katsoa Kakolaa netistä. Suklaatakin tekisi mieli, mutta en lähde sitä kaupasta ostamaan.

Naiset varmasti arvaakin mistä on kyse. Kyse on 8 päivää myöhässä olleista menkoista. En kiellä ikinä menkkojen alkamispäivänänä itseltäni mitään koska muuten olen kuin perseeseen ammuttukarhu, jotenkin yhden päivän menkka herkuttelu saa hermot laantumaan ja oireet lievittymään, joten en kiellä sitä itseltäni, koska tiedän että se jää tähän päivään.

Söin herkkuja, eikä edes kaduta. PISTE.

maanantai 27. elokuuta 2012

Ekan viikon saldo

Eka viikko superdieettiä takana. Suoriudun mielestäni siinä ihan hyvin.
Tein 4 aamulenkkiä ohjeiden mukaan. Tein 3 kotitreeniä, en valitettavasti kerenyt tekemään sitä yhtä. :/ Noiden liikuntojen lisäks kävin vielä lenkillä päiväseltään ystävän kanssa! :)

Olen parhaani yrittäny noudattaa ruokaohjeita, valitettavasti muutamana kertana on jäänyt ruokia välistä.

Ensimmäisen viikon tulos on -2,4kg Eli paino on tällä hetkellä 90.6kg. Ehkäpä ensiviikolla painan jo alle 90kg? ;)

lauantai 25. elokuuta 2012

Eka viikko kohta ohitse!

we<3it
Eka viikko kohta ohi, on kyllä menny iisisti. Motivaatio kasvaa vaan koko ajan, varsinkin ku huomaa kropassa muutoksia!
Lisämotivaatioksi ostin Polarin ft4 sykemittarin, voi vitsi miten kiva peli! Tosi helppo käyttönen ja suurta plussaa suomenkielinen valikko!
Kokkeilin sykemittaria ekan kerran tänä aamuna aamulenkillä, kävin puolen tunnin reippaan kävelylenkin kun tunnin lenkkeihin ei kerta kaikkiaan oo aikaa. :/ Mutta kyllä hymy nousi korviin kun puolen tunnin lenkillä olin kuluttanut 275kcal! Aika hyvin mun mielestä.

En oo muuten malttanut pysyä pois puntarilta.. Tuhma minä. Arvatkaapa paljon näytti paino tänä aamuna..? Kun maanantaina se oli 93kg..... nyt se on ... 90,8kg !!! Ei oo pitkä matka enää alle 90 kilon! Kun oon päässy sen ali, teen lupauksen itselleni että enää I-K-I-N-Ä tule painamaan niin paljoa.

Yllättävän hyvin tämä dietti on kyllä menny, hirveästi helpottaa kun teen miehelle ja tytölle kahdeksi päiväksi kerrallaan aina ruuan, tänään tein nakkikeittoa kun viimeeksi oli makaroni laatikkoa. Kumma kyllä mua ei ole edes himottanut syödä heidän ruokia, kiltisti teen itselleni omat ruuat. Siinäpä myös vinkki muille äideille! Tehkää muutamaksi päiväks ruuat muulle perheelle. Itse paistan myös lihat valmiiksi ja maustan ja punnitsen ja laitan pakkaseen, sieltä on sitten helppo ottaa töihin ja sulattaa siellä :)

Äsken tein kotitreenin sillä aikaa kun neiti nukku päikkäreitä, enää on tälle viikkoa yks aamulenkki ja kotitreeni jäljellä. Huomenna ajattelin treenata jalkoja.

Onko teillä menny miten viikon liikunnat? :)

torstai 23. elokuuta 2012

Ja laatta lentää.

Miten helvetissä mä saan ton lataus juoman alas kurkusta,ostin maun kirsikka. Otin hörpyn veteen sekotettuna sitä niin samantien ku sain sen nielastua ni ylen tuli heti. Kokeilin sit sinnikkäästi laittaa sinne light mehutiivistettä. Otin taas hörpyn ja kävi sama juttu ku aikasemmin. Miten himpussa mä saan sen juotua kurkusta alas?! No kaadoin sit litkut alas viemäristä ja laitoin treenijuoman valmiiksi ja aloin treenaamaan, ekalla tauolla otin hörpyn siitä (makuna mustikka) ja taas sama himputin juttu, ylen tuli. Miten te saatte juotua ne litkut? Ne maistuu niin hirveeltä ja kuvottavalta että nielastua saan ku nenästä pidän kiinni mutta ei sisällä kyllä pysy.

Palautus juoma sen sijaan on yhtä herkkua! Makuna suklaa, sitä voisin juoda vaikka kuinka paljon! Nam!

Palautus juomahan se kaikista tärkein on, mut olis kiva saada käytettyä nuo toisetki ettei ihan menis raha hukkaan..

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Superdieetin vaikutusta.

we<3it
Elikkä maanantainahan mä punnitsin itseni, silloin paino oli 93kg. Normaalistihhan joka maanantai on punnitus, mutta en malttanut pysyä pois puntarilta katsomassa onko paino lähtenyt laskemaan.
Olihan se !! Nimittäin aamupaino tänään 91kg eli tässä kolmessa päivässä -2kg ! Aivan huikeita, vaikkakin ovat varmasti suurimmilta osin nesteitä, mutta silti!! :) Ensmaanantain punnitsen itseni uudelleen ja katsomaan mikä tulee viikko punnituksen tulokseksi! :)

Tänään onkin sitten vuorossa jalkatreeni, jotka teen lisäravinteiden avulla ekaa kertaa. Jännittää nähdä miten ne toimii! :) Kävispä jo neiti päiväunille ni pääsis reenaa ;)

Onko muilla paino pudonnu vielä? Minkä verran? :)

Kolmas kerta toden sanoo.. vai päivä?

Tää aamu lähti tosi hyvin käyntiin. Ryyppäsin muutaman lasillisen vettä samalla ku syötin neitillä aamupuuroa. Sen jälkeen vaatteet niskaan ja vesisateeseen aamulenkille. Kylläpä teki hyvää, kyl nuo aamulenkit on niiiin mun juttu. Hyvin lähtee päivä käyntiin.

Ruokailut on muuten menny oikein mallikkaasti mutta pakon edestä toinen päivällinen jäi pois. Teen vuorotyötä ja meillä on yksi kahvitauko jolloin söin välipalan ja yksi ruokatauko, jolloin söin ekan päivällisen. Työthän kesti sinne 21.30 jolloin kotiin tultaessa söin iltapalan normaalista.

Miten vuorotyöläinen tai siis tarkemmin sanottuna iltavuorossa oleva hoitaja kerkeää syödä kaksi päivällistä?? Mulla ei ainakaan ollut minkäänlaista mahdollisuutta. No mutta toivotaan että tämä ei haittaa..

En tehnyt tänään jalkatreeniä vaikka alun perin suunnitelmissa oli, koska ennen töitä hain lisäravinteet postista ja huomenna otan ne käyttöön ja teen sen jalkatreenin. :)

Kommentoijalle viime postaukseen tiedoksi, oon merkannu aamulenkit ja treenit kalenteriin ylös mun työvuorojen mukaan :) Täyttyy 4 aamulenkkiä ja 4 treeniä varmasti viikon aikana! :)

tiistai 21. elokuuta 2012

Dieetti päivä 2

Tänään oon viettäny lepopäivää liikunnoista, huomenna ajattelin kokeilla sit jalkatreeniä, pitäs ekaks vielä varmuudeks kattoa Jutan tekemät treeni videot. Onko joku jo mahdollisesti tehny sen? Miltä vaikutti?

Mites teiän lähipiiri on muuten ottaneet tämän diettailunne? Meillä ei sanota oikein juuta eikä jaata, ilmeet ja eleet kertoo sen eikä ne oo positiivisia. En tiedä että onko sitten kateellisuutta? Miehen puolelta se taitaa osaksi olla ehkäpä pelkoa, pelkoa siitä että muutun jotenkin luonteeltani. Voisin jopa sanoa että hän on ehkäpä hieman myös mustasukkainen kun ei saakkaan hirveästi nyt huomiota kun mietin koko ajan liikuntoja ja syömisiä.. 

Mua kusettaa KOKO ajan. Kävin viimeyönä 2(!!) kertaa vessassa ja heti aamulla aikasinki piti päästä. En oo vielä edes pääsy juomistavoitteisiin, lähelekkään... ja silti kusettaa. Muilla samanlaista?

ps. Tervetuloa kaikille uusille lukijoille! Mistä teitä sikiää?! Tervetuloa seuraamaan matkaani! 

pps. Jos mielestäsi blogi kaipaa parannusta jossain niin sano toki ja toiveita saa esittää myös postauksien suhteen! :)

maanantai 20. elokuuta 2012

Dieetti alkoi !

Tänään se superdieetti sit alkoi. Kävin aikasin aamulla reippaalla kävelylenkillä, 3 km kävelin kun piti joutaa kotiin ku mies lähti sorsametille. Yllätyin itsekkin miten pidinkin aamulenkistä, luulin että se olisi vaikein osa mulle koko dietistä. On ihana haistella luontoa ku se heräilee ja muutenkin nähdä miten kylä heräilee ja pikkulapset kävelee bussi pysäkeille odottamaan taksia.

Oon viimeaikoina liikkunu ihan kauheasti, tai siis viimeviikolla. Ihan sillä tavalla että lihakset on vielä arat, ei kipeät mutta tuntuu että jotain on tehty.  Vaikkakin lihassärkyä oli niin tein superdieetin kotitreenin kolmeen kertaan, vaikeutta mulle tuottaa punnerrukset ja hooveri.. no mut ehkäpä ne täs ajan kans paranee. :) Huomenna onkii sit välipäivä liikunnoista.

Päivän ruokailut on menny ihan jees, ongelma on vaan ruuan määrä. Tuntuu että "joudun" syömään enemmän kuin itse söisin joten läski mörkö on tullu kummittelee mun olkapäälle- ei kai täl dietil voi lihoa?

Lähtöpaino dietille on se 93kg. Tän hetken haasteet on juoda paljon vettä, katsotaan dietin lopuksi mitkä sitten on fiilikset!

Mitä mietteitä muilla superdiettiläisillä? Miten on alkanu? :)

torstai 16. elokuuta 2012

Ulkoilupuku!





Päältä multa löytyy uus ulkoilupuku, mikä on tilattu stadiumilta hintaan 39,90e! Paketissa tuli myös fitness kengät, mut oli harmikseni liian pienet joten etsinnässä toiset, vinkkejä? 

ps. Huomaaks missää et on paino tippunu melkee kuuden kilon verran? ;)

keskiviikko 15. elokuuta 2012

Edistystä edistystä



Mun oli aivan pakko käyä tolla omalla puntarilla ja katsoa mikä on se todellinen aamupaino. 

Voin kyllä sanoa että taas iloisesti yllätyin! Paino oli 93kg Eli samanverran kuin raskauden jälkeisessä jälkitarkastuksessa, en ymmärrä miten silloin päästin lihoamaan itseni 10kg. No mut ei nyt välitetä siitä, vaan välitetään siitä että viime joulusta olen pudottanu painoa nyt tasan -10kg ! Huippufiilikset, nyt vaan odotan niiiiiiin kovasti tuon 90raja pyykin rikkoutumista ! 

tiistai 14. elokuuta 2012

Liikunnan himo !



Mulle on kehittynyt liikunnan himo. Ennen vihasin sitä tunnetta mitä liikkuessa tulee, ärsytti se hiki ja se miltä näytin. Mut nyt mua ei kiinnosta miltä näytän vaan himoitsen sitä onnistumisen tunnetta mikä tulee treenin jälkeen! Tuttua muille? Mun tämän hetkinen lempparilaji on kyllä ehdottomasti pyöräily, mutta se saattaa muuttua kun huomenna menemme uimahalliin vesijuoksemaan. Mikä on sun lempilaji?

Itse en ole vielä huomannut muutoksia kropassa, mutta mies on tainnut.. on meinaa ollu sen verran kiimanen viimeaikoina. Oon kyllä muutamia housuja kokeillu mitkä oli superkireitä muutama viikko sitten, mutta nyt ovat löysiä.

Seikkailin netissä etsien motivaatio treeniin, mikäs muukaan motivoisi paremmin ku uudet kamat, voi kyllä! Tilasin ulkoilupukua,urheilurintsikat, fitness kengät,lenkkarit,sykemittari, urheiluhousut jne. Kuvia tulee sitten siunaavat tavarat saapua.  Tilailin varusteita Stadiumilta, Netanttilasta ja H&M. Mistä työ tilaatte/ostatte reenivarusteet? :)

ps. Anoppi oli löytäny oikeanlaisen patterin mun puntariin ja se toimii taas! En malta odottaa ensi maanantaihin, jolloin vihdoin näkyy todellinen tulos!

maanantai 13. elokuuta 2012

Viikko punnitus



Kävin taas tutuksi muodostuneen tapani mukaan lounaan jälkeen puntarilla anoppilassa ja puntari näytti taas vaatteet päällä ja maha täynnä ruokaa 94kg !! Eli todellisuudessa jotain 93kg jos aamupainon ottaisi !! JES JES! 

Siitä sitten motivoituneena hyökkäsin kaverin kanssa lenkille pururadalle tekemään 4km teholenkin. Oli kyllä teholenkki kerrassaan ku eksyttiinkiin moneen kertaa, lenkin todellinen pituus jää kyllä arvoitukseksi. Hien tulemisen takasi jo itsessään sää, nimittäin hellettä on 24 asteen verran.

Tällä viikolla tulee liikuttua paljon, huomenna pyörälenkille, keskiviikkona vesijuoksemaan ja lauantaina on Likkojen Lenkki Oulussa! :)

Ensi viikolla alkaakin uudelainen ruokavalio superdietin myötä. Valitsen ruokavalioksi yli20kg pudotettavana ja treeni vaihtoehdoksi kotitreenin koska salille pääsy olisi todellakin kiven alla täällä paikkakunnalla missä asun.

Miltäs teidän treeni viikko näyttää? :)

lauantai 11. elokuuta 2012

Viime hetken kotitreeni

Teen itte aika paljon 10-15min youtubessa olevia treenejä, joskus jos  on aikaa niin teen kaksi tai kolmekin kertaa putkeen.
Tänään ajattelin vetää itselleni "viimeisen treeenin" ennen punnistusta (pitää käyä taas anoppilassa...)

Tän päivän treenin suunnittelin heti aamulla :

Lämmittely
- 5min Crostraining

Alkutreeni
- Sexy back workout



Treeni
- Kahvakuulalla erilaisia kyykkyjä ja ojentajien treenausta
- Boxer babe 10min workout - kädessä kilon käsipainot




Vatsat
- vatsalihas treeni jumppapallolla
- bikini abs workout 




Mitä tykkäätte mun viime hetken kotitreenistä? 

ps. Huomasitte varmaan että oon mieltynyt Tiffany Rothen treeneihin.. Kuka on teidän suosikki? 

torstai 9. elokuuta 2012

Paino on mennyt..... ALASPÄIN (!!)

we<3it

Kävinpä taas puntarilla anoppilassa. Taas oli kaikki kuteet päällä ja päivän ruuat massussa,mutta silti paino näytti vähemmän kuin viimekerralla. Puntari näytti 95,5kg ! Eli enkö voikki miinustaa siitä ton 500g, ku mul oli farkut ja fleecetakit päällä ja safkat massussa, eiks je ? 
Elikkä taas saa laittaa yhden raksin ruutuun, eikun vaan seuraavaa tavoitetta kohti!

Tänään mulla on ollu vapaapäivä, pyhitin sen pyöräilylle. Päätin aamulla että auto ei liiku metriäkään. Joten pyöräilin kylälle neitin neuvolaan ja kiersin mummollat ja tulin takaisin kotiin, kilometrejä kertui 20. Onko riittävä päivän liikunnaksi? Illalla voisi vielä tehdä hieman vatsalihas treeniä jumppapallolla, kun jalatkii on vielä kipiät toissapäiväsestä kahvakuula treenistä.

Pakko kyl nyt sanoo et oon ihan sika ylpee itestäni, en edes muista milloin olisin painanut tämän verran, luultavasti raskauden alkuaikoina. Sen jälkeen tuota lukua ei ole näkynytkään.

ps. Painoin vielä viime jouluna 103kg, eli kohta olis -10kg saavutettu! ;)

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Haasteita

Sain haasteen Monnalta ja Jelissalta.

Tässä haasteen säännöt:

1. The person nominated must share 11 facts about themselves.
2. The person nominated must answer the tagger (the person who nominated them) set for them.
3. The person nominated must choose 11 people to tag (nominate) and create 11 questions for them to answer. Then they must go to their pages and let them know they were nominated! There are no tag backs!

Omat 11 faktaa:
1. Virkistys iltaa kohti, eli olen iltavirkku.
2. Oon pillittäjä. En helposti itke omaan elämään liittyviä asioita, mutta telkkari ohjelmia katsoessa pillitän melkee aina.
3. Tykkään iltaisin istua yksin tietokoneella ja lukea blogeja. 
4. En tiedä mitään parempaa fiilistä kuin kuumana kesäpäivänä ajella pitkin kyliä ikkunat auki lemppari musiikki täysillä aurinkolasit silmillä <3
5. En pysty nielemään mitään lääkkeitä, lääkärin mielestä se on korvien välistä kiinni :D Mut ei lääkkeitä mulle! Ihan hyvin oon pärjänny tähänkin päivään asti.
6. Suoriudun parhaiten stressin alla tai kauheessa kiireessä.
7. Oon koukussa To Do- listoihin.
8. Merkkaan kaiken kalenteriini ylös, jopa sen milloin on mun omaa liikunta- aikaa.
9. Oon haaveilija.
10. Mun on vaikea aina aloittaa joku homma esim. lenkille lähtö
11. Tykkään materiasta, jos on uudet lenkkivermeet ni mielummin sitä silloin lenkille lähtee.. ;)

Kysymykset Monnalta:
1. Onnellisin hetkesi? Se kun meidän pieni prinsessa syntyi, oon myös silloin aika onnellinen kun saan potkittua itseäni persiille ! :D
2. Surullisin hetkesi? Jos tarkkaan miettimäni suunnitelmat ei toteudukkaan. 
3. Missä olet paras? Olen mielestäni hyvä äiti ja hyvä työssäni.
4. Mitä haluaisit oppia lisää? Eri kotitreeni tapoja! Vinkkejä saa heitellä ;)
5. Rakkain esineesi? Kamera
6. Koska itkit viimeksi? Äsken ku katoin suurinta pudottajaa, joo kyllä oon tämmönen itkupilli ! :D
7. Seuraatko jotain tiettyä sarjaa telkkarista? Greyn anatomia, Suurin pudottaja, Emmerdale
8. Luetko juorulehtiä? Anoppilassa tulee aina vilkastua seiskaa.
9. Oletko tyytyväinen itseesi? Jollain tavalla joo, mut silti on paljon töitä edessä.
10. Mikä eläin olisit? Joku semmonen ketä kukaan ei haluu tappaa :D 
11. Jos saisit päättää, haluaisitko taidon jolla voisit lukea kaikkien muiden ajatukset? Töissä tämmönen taito olis aika kätevä, kun ei aina puheesta meinaa saada selvää.

Kysymykset Jelissalta:
1. Oletko ystävien seurassa joukon rämäpää vai "ujo hiiri"? Mä oon ystävien seurassa varmaanki se järki, ja se ihminen joka tekee eikä mieti että tekis. :D
2. Voisitko harkita kasvissyöjäksi ryhtymistä? En todellakaan voisi ruveta.
3. Kerro 3 luonteenpiirrettä, joita arvostat ihmisessä eniten. Avarakatseisuus, sponttaanius, yrittäminen.
4. Suunnitteletko liikuntasi etukäteen vai liikutko fiiliksen mukaan? Hieman kumpaakin, riippu miten meinaan liikkua että täytyykö lasta viedä siski aikaa hoitoon. 
5. Jos voisit lahjoittaa 100 000e hyväntekeväisyyteen, niin mikä olisi lahjoituksesi kohderyhmä? Lasten sairaala.
6. Onko sinulla jokin bravuuriruoka? Ei oo mittään. Teen vaan ihan perus kotiruokaa.
7. Jos voisit vaihtaa päiväksi paikkaa jonkun julkisuuden henkilön kanssa, kuka haluaisit olla ja miksi? öö. en haluis olla kukkaa, tykkään olla mie ! 
8. Lempivaatekappaleesi? Farkut
9. Lapsuuden lempipiirrettysi? Vili Vilperi
10. Oletko enemmän aamu- vai iltavirkku? Iltavirkku
11. Kiduttavin lihaskuntoliike, jonka tiedät? Punnerrus, koska en vielä saa yhen yhtään !!

En nyt haasta ketään ku aika moni on tämän tehnykkin jo! :)

tiistai 7. elokuuta 2012

Liikuin !



Lueskelin aamutuimaan urheilu blogeja ja eksyin Monna Treenaa blogiin, hää oli julkassu kahvakuula treenistä postauksen. Siitä sitten innostuin itsekki tekemään sen. Ensin lämmittelin crossarilla 10minuuttia jonka jälkeen vedin 6kg kuulalla kaksi kierrosta monnan tekemää treeniä. Olis huvittanu tehä se kolmaskin kierros mutta pieni neiti heräsi päiväunilta.

Tälle päivää ei varmaan muuta liikkumista tule kun on iltavuoro, mutta onneksi töissä tulee käveltyä paljon! :)

Eikö se niin ollu että parempi liikkua edes vähän kuin ei ollenkaan? :)
Mut nyt tekemään töihin eväitä, salaattia jos jälleen tekisi. Alkais jo se superdieetti! 

Onko siellä muita vuorotyöläisiä? Miten liikutte työn lomassa? :)

maanantai 6. elokuuta 2012

Tilanne katsaus



Joo enpä pääse vieläkään puntarille,tuntuu ettei semmosta patteria edes myydä mikä käy tohon meiän vaakaan, sama ostaa uus ! 

Söin tänään kaksi palaa kakkua ja makaronisalaattia ja vähän kuivakakkua. Nyt en sit syökkään herkkuja taas pitkään aikaan, kestihän mun herkkulakko peräti kaks viikkoa- pirun rippipyhät !  Ei helvetti oikeesti miten huono omatunto mulla on nyt, maha pöhöttää vaan, enkä voi olla ajattelematta mitä tää näyttää vaa'alla. No mut jos kävis aamulla ennen iltavuoroa lenkillä, onks se kuitattu sillä? :)

Ilmottauduin eilen Fitfarmin superdiettiin! En malta odottaa sen alkua!!!! Oon kyl nyt niin fiiliksissä ja motivoitunut! Pitäs saada enää vaan tuo liikunta sovitettua arkeen, vaan on se niin pirun vaikeeta ku on pieni lapsi,vuorotyö ja iso omakotitalo, toisinsanoen kotihommia enemmän kuin laki sallii. Pitäisi löytää enemmän semmoisia liikuntamuotoja missä lapsi voisi olla mukana. Vinkkejä? :)

torstai 2. elokuuta 2012

huijasiiin



Ostin tänään varmaan sata patteria tuohon hemputin puntariin ja yksikään niistä ei passanut. Äsken vasta älysin että siinäpä lukkeekkin se patterin koodi mikä siihen passaa, no mut jos huomen tärppäis ;)


Nyt varmaan mietitte että missä asiassa se on huijannu, ei liity kuitenkaan ruokailuun vaan viimepostauksessa tekemään lupaukseeni! En malttanut olla käymättä puntarilla anoppilassa ollessa ja arvatkaapa mitä se näytti!!! Se nimittäin näytti maha täynnä salaattia ja vaatteet päällä 96,6kg ! Eli toisin sanoen paino on pudonnut 1,5vko:ssa 2kg, aika hyvin vaikka itse sanonkin :)


Liikuntaa en ole kerinnyt töiden lisäksi harrastaa yhtään, ihanaa tämä vuorotyöläisen arki, no mut jos ens viikolla sitten :)

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Ainaista taistelua





Nimenomaan, otsikon mukaan joka päivä on ainaista taistelua nimittäin leivoinnaisia vastaan. Nyt kun olen töissä niin kahvipöydät nuokkuu jos millastakin keksiä. Joka kerta olen sanonut itselleni EI, ne vain tuijottaa mua joka tauolla silmään. Tauoilla olen kuitenkin juonut vain kahvia ja lasin vettä, toisinaan Alpenin välipala patukan. Eilen kuitenkin himoni eteni jo siihen vaiheeseen että nostin keksipaketin käteeni tutkiakseni kuinka paljon kaloreita yksi keksi sisältää, paketissa ei ollut tuollaisia tuotetietoja ( ?!), mistä lie tulleet. Joka tapauksessa käteni oli melkein ottamassa keksiä kun pää vain hoki että sinä et ansaitse sitä, ihan kuin keksi olisi jotain myrkkyä. Jäi keksi syömättä ja lähdin tauolta pois. 


Tänään aamulla painelin jääkaapille kun mahaa kurni jo kauhea nälkä, ensimmäisenä näen pullapussin jonka mies nosti eilen pöydälle kun kävi vieraita, otin heti pullan käteen ja kerkesin käyttää pullaa jo suun edessä kun sanoin itselleni että kaikki työ menee hukkaa jos tuon syön, kuiteskin olisin syönyt toisenkin, sama olisi jatkunut niin kauan kunnes pussi on tyhjä. Sen sijaan että olisin syönyt pullan otin aamiaiseksi täysijyvämuroja ja tein töihin evääksi täysjyväsämpylän ja salaattia höystettyänä kinkkukuutioilla.


Olen huomannut että mua rupee useasti tekemään makeaa mieli silloin kun mulla on tylsää, yksinäistä tai kaipaan käsilleni tekemistä. Jotenkin seurassa on helpompi kieltäytyä herkuista kuin silloin kun on yksin. Toistaiseksi olen onnistunut kieltäytymisessä, kohta olen ollut 2vko herkkulakossa, toivottavasti näkyy puntarissa.


Onko muilla herkkuhimotuksia välillä? Oletteko tunnistaneet syyn miksi syötte herkkuja? 


ps. Päätin että punnitsen itseni tulevana maanantaina eli kahden viikon jälkeen, sen jälkeen normaalisti viikon välein.


pps. Ihan hiton vaikeaa löytää oikean kokoista lituska patteria puntariin!!